Tervetuloa Uromastyx-suvun liskoihin eli piikkihäntäagamiin keskittyneille kotisivuilleni. Sivuilta löydät lisäksi tietoa Pristurus carteri gekoista sekä yleisesti matelijoiden terraarioiden valaistuksesta.
Sivujen pääasiallisena tarkoituksena on kertoa mahdollisimman kattavasti Uromastyx-suvun liskojen pitämisestä terraarioissa käyttäen pohjana sekä tieteellisiä tutkimuksia että omia ja muiden pitkän linjan harrastajien kokemuksia. Pyrin perustamaan hoito-ohjesuositukseni aina konkreettiseen tietoon, mutta koska etologista tutkimustietoa on valitettavan vähän ylipäätään matelijoista saatavilla, eivät ohjeet ole aukottomia ja mielipide-eroja löytyy varmasti. Tämä myös tarkoittaa sitä, että päivitän ohjeistuksia aina tiedon lisääntyessä, eli ruokintaohjeistukset tai vaikkapa terraarion valaisemisen ohjeet voivat elää laajastikin. Koko harrastuksen tavoitteena kun kuitenkin on sekä ruumiiltaan että mieleltään hyvinvoiva eläin, ja se onnistuu parhaiten päivittämällä jatkuvasti omaa osaamistaan.