YLEISTÄ
Uromastyx on liskosuku, joka kuuluu Agamidae-heimoon ja Uromastycinae-alaheimoon. Niiden tunnetuin piirre on piikikäs häntä, josta koko suku on myös saanut suomenkielisen kutsumanimen: piikkihäntäagama / piikkihäntälisko. Piikkihäntäagamat ovat kooltaan keski- ja suurikokoisia pienimpien lajien ollessa noin 25cm kuonosta hännänpäähän, ja suurimpien jopa 75cm. Uromastyx-sukuun kuuluu tällä hetkellä 15 lajia, joista kolmella lajilla (aegyptialla, disparilla sekä ornatalla) on lisäksi kahdesta neljään alalalajia. Lajit ovat karkeasti lajiteltu kolmeen kompleksiin; aegyptia, acanthinura ja ocellata. Vuoteen 2009 asti myös Saara-suvun kolme lajia, asmussi, hardwickii ja loricata, ajateltiin kuuluvan Uromastyx-sukuun, mutta nykyään ne luetaan omaksi suvukseen. Uromastyx-suvun lajeilla ei ole omia suomenkielisiä nimiä.
Uromastyxien elinalueeseen kuuluu Pohjois-Afrikan, Keski-Afrikan pohjoisosan ja Afrikan sarven kautta Arabian niemimaalle aina Iraniin asti. Saara-suvun liskoja esiintyy Irakissa, Etelä-Iranissa, Afganistanissa, Pakistanissa ja Intian Rajasthanin, Gujaratin sekä Uttar Pradeshin osavaltioissa. Lajien elinympäristöt ovat karuja kivikkoisia ja/tai kallioisia aavikkoja sekä puoliaavikkoja, joissa etenkin kesäisin on hyvin kuumaa ja kuivaa. Uromastyxit asuvat yleensä maan alle kaivamissaan tunneleissa, jonne ne pääsevät karkuun polttavaa keskipäivän aurinkoa, mutta jotkin lajit ovat taitavia myös kiipeilemään ja viihtyvät suurimmaksi osaksi vadien korkeilla kallioilla ja kivikoissa. Molempien sukujen kaikki lajit ovat kasvinsyöjiä syöden aavikoiden ja karujen alueiden niukkaa kasvustoa silloin kun sitä on saatavilla.
Uromastyx-suvun lajit, niiden luonnolliset esiintymisalueet sekä odotettavissa oleva aikuiskoko (kuonosta hännänpäähän):
PIIKKIHÄNTÄAGAMA LEMMIKKINÄ
Uromastyx- ja Saara-suvun liskot ovat melko vaativia lemmikkejä suuren tilantarpeen ja olosuhdevaatimusten vuoksi. Lisäksi verrattuna vaikkapa parta-agamaan, piikkihäntäagamat eivät yleensä ole sosiaalisia ihmisiä kohtaan vaan epäileväisiä ja jopa arkoja; jotkut yksilöt juoksevat piiloonsa jo pelkästään ihmisen astuessa huoneeseen, jossa terraario on. Lajien ja yksilöiden välillä on kuitenkin paljon eroavaisuuksia mm. käyttäytymisen ja luonteen suhteen, ja suurin osa liskoista sietää kyllä katselijoita. Ja katselulemmikkejä piikkihäntäagamat ennen kaikkea ovatkin; sosiaalisiakaan yksilöitä ei pysty kauaa pitämään poissa terraariosta, koska normaali huoneenlämpö on niin matala, että lisko nukahtaa. Näitä eläimiä saakin pitää maksimissaan 5-10 minuuttia kerrallaan poissa terraarion lämmöstä.
Katselulemmikkeinä Uromastyxit ja Saarat ovat kuitenkin erinomaisia. Ne ovat päiväaktiivisia, yleensä touhuilevat paljon pitkin päivää (kiipeilevät tai kaivelevat), paistattelevat näkyvillä ja etenkin koiraat ovat useassa lajissa todella näyttävän värisiä. Piikkihäntäagamat ovat myös pitkäikäisiä ja oikealla hoidolla saattavat elää jopa 40-50 vuotta.
Kaikki piikkihäntäagamat kuuluvat CITES-sopimuksen II-liitteeseen ja EU:n B-liitteeseen. Monen lajin populaatio on luonnossa pienentynyt lemmikkikaupan myötä, esimerkiksi vuosien 1977–2005 aikana yli 367 000 piikkihäntäagamaa kerättiin luonnosta kansainvälisille lemmikkimarkkinoille (lähde). Tämän lisäksi paikalliset ihmiset metsästävät piikkihäntäagamia lihan, perinteisen lääketieteen sekä nahan vuoksi. Valitettavasti etenkin Pohjois-Amerikkaan viedään edelleen suuria määriä luonnosta kerättyjä yksilöitä, mutta Euroopassa, jossa CITES-lainsäädäntöä noudatetaan huomattavasti valveutuneemmin kuin Yhdysvalloissa, lähestulkoon kaikki myytävistä yksilöistä on terraario-oloissa kasvaneita.